tiistai 10. tammikuuta 2017

Brioche eli patenttineule - minäkin opin sen! Wuhuu!




Nyt on blogeissa paljon tätä brioche-neuletta eli suomeksi pantenttineuletta ja ovat kyllä tosi kauniita ja hienoja! Se tuntui olevan ihan oma tekniikkansa, joten vasta nyt uskaltauduin minäkin kokeilemaan sitä ja päätin tehdä nämä Krysanteemit ystävälleni joululahjaksi. Langaksi valitsin Dropsin Baby merinon, joista tuo violetti on itse marja-aronialla värjättyä.



Ensimmäiseksi prioche-työkseni halusin ohjeen, joka oli suomenkielinen. Tämä ohje on tehty varta vasten kurssille, jossa tätä tekniikkaa opetellaan eli järkeilin sen olevan selkeä ja helpoin mahdollinen. Patenttineuleessahan neulotaan yhdellä värillä kerrallaan ja vuorokierroksin eri väreillä (ellei tehdä yksiväristä).  Saman väriset silmukat neulotaan ja eriväriset nostetaan neulomatta, noin niin kuin suunnilleen. Nuo kuviot tulevat sitten tekemällä erilaisia lisäyksiä ja kavennuksia.



Näissä oli minusta hieno kuvio! Pikkaisen kyllä pelotti, että jos teen virheen, niin sen korjaaminen on lähes mahdotonta.  Piti siis neuloa kieli keskellä suuta ja silmiä ei saanut irrottaa ohjeesta hetkeksikään.  Aloitin nämä työmatkalla junassa, sillä tämä ei ollut todellakaan mikään telkkarityö...



Ensin meinasin, että en tee peukaloa ollenkaan, vaan pelkät rannekkeet, sillä pelkäsin että en osaa ja sitten koko työ menee purkuun... Mutta sitten luin ohjetta uudestaan ja kun se peukku ei niin mahdottomalta tuntunutkaan, niin päätin sittenkin tehdä sen. Eikä se vaikea ollutkaan.



Tämä aloitus, samoin kuin lopetus, ovat minusta kauniit.

Ohjeet oli minusta helpot ja kaavio helppolukuinen, mutta toisaalta ohjeessa oli myös puutteita. Siinä oli esim. ohjeet vain puolelle kaikista silmukoista, ja sitten piti vain itse päätellä, mitä niillä lopuilla silmukoilla tehdään. Ja muitakin itse hoksattavia asioita oli, mutta kaikki onneksi selvisi. Aika ylpeä olen näistä ensimmäisistä brioche-kämmekkäistäni!  Seuraavaksi ajattelin kokeilla jotain brioche-pipoa!



Malli: Krysanteemi (Neulovan Nartun blogista)
Lanka: Dropsin Baby Merino (100 % merino, 50 g / 175 m), vaalean harmaa ja marja-aronialla värjätty. Menekki 57 g.
Puikot: 2,5 mm Cubiksit

6 kommenttia:

HeJu kirjoitti...

Todella hienot!

Aino P. kirjoitti...

Kiitos!

Liila kirjoitti...

<3 <3 <3 Nämä on niin ihanat <3 <3 <3 Tämä tekniikka täytyy ehdottomasti opetella!

Aino P. kirjoitti...

Juu, pysyy aivot kunnossa, kun on välillä vähän haastetta 😀

KaisuT kirjoitti...

...mutta taito on myös jättää kesken, jos tuntuu, ettei "ole mun juttu" 😂 (tuli liian isoa, yhtä kohtaa en osannut, värit oli huonot jne. jne.😐)

Aino P. kirjoitti...

Oi voi... Joskus olisi kyllä ihanaa, kun olisi joku pro siinä vieressä, jolta voisi aina pyytää apua, kun omat taidot ei riitä...