lauantai 29. maaliskuuta 2014

Turkoosi, helppo palmikkopipo



Löysin tämän ohjeen Ravelrystä jo jokin aika sitten (ohje on maksullinen), mutta vasta nyt löysin siihen sopivaa lankaa.  Näin nimittäin Poppelissa ihanaa, turkoosia Cotton Merinoa ja ostin sitä tehdäkseni siitä eräänlaisen hartiahuivin, mutta sitten keksin, että sehän voisi sopia tähän pipomalliin!  Sohvatyönä minulla on edelleen eräs villatakki, joten tämä pääsi reppuun bussityöksi. 

Malli oli tosi helppo ja nopea.  Palmikonkiertoja tuli harvakseltaan ja olivat keskenään aina samanlaisia.  Yksi kerä ei aivan riittänyt tähän pipoon, mutta onneksi olin ostanut sitä reilusti.  Tuo lanka oli vähän ohuempaa kuin ohjeessa oleva, mutta hyvä siitä tuli noinkin.  Tein itse asiassa resorin jälkeisen osan vähän ohjetta ohuemmilla puikoilla, joska minulla ei ole 4,5 mm puikkoja ja toisekseen, koska arvelin että piposta olisi voinut tulla liian harva niin suurilla puikoilla, koska lankakin oli ohuempaa.

Minulla ei taida nyt olla sopivaa takkia tuon kanssa, mutta tiedän kaksi ihmistä, joille tuo sopisi eli voisin pistää tuon lahjajemmaani ja tehdä syksymmällä vielä toisen samanmoisen sille toiselle ihmiselle, mutta ehkä käytän siinä resorissa vielä pienempiä puikkoja, niin tulee vielä napakampi. 

Ilman pingotusta tuosta lakiosasta tuli vähän suippomainen, mutta se korjaantui, kun annoin sen muotoutua kosteana ilmapallon päällä.  Puhalsin ilmapallon tosin vähän liian isoksi niin että taisi vähän levittää tuota resoriakin.  Täytyy muistaa ensi kerran puhaltaa siitä vähän pienempi.



Tämä on siitä hyvä malli, että sopii kaikenkokoisille päille!  Malliksi pääsi tällä kertaa isompi neitokaisemme, jota ei mallintyöt haitanneet, kunhan sai lukea akkaria samalla...

 

Malli: Sand Bank
Lanka: Drops Cotton Merino (52 % villaa, 48 % puuvillaa 50 g / 120 m)
Puikot: 3,5 mm / 4 mm

Ei kommentteja: