maanantai 3. huhtikuuta 2017

Toukokuun Helinät



Tämän vuoden sukkakalenterin kaunein ohje oli ehdottomasti Sweethearts, jotka tein  helmikuussa, mutta nämä olivat myös sellaiset, jotka halusin kalenterista neuloa: toukokuun sukat, nimeltään Helinät.


Muokkasin ohjetta niin, että en tehnyt varsien takaosaan pitsiä (ei makeaa mahan täydeltä), vaan resorin jälkeen ihan vain sileää. Minusta tuo edessä oleva kuvio riittää.


Langan ostin jo monta vuotta sitten Toivolan vanhan pihan Käsityökortteli-tapahtumasta Handun kojusta. Väri on oikeasti vihreämpää kuin kuvissa. Sellaista merellistä. En saanut kuvattua oikeaa sävyä sitten millään. Lanka on minusta tosi kauniin väristä ja sitä oli tosi mukava neuloa! Ja vaikka fingering-paksuista onkin, niin tuntui neulottaessa paljon paksummalta.


Malli oli helppo ja ehkä siksi vähän tylsä... Toisaalta sen oppi ulkoa eikä näitä neuloessa siis tarvinnut juuri ohjetta katsella. Paitsi että jonkun kämmin tein, kun toisessa sukassa on yksi nurjien silmukoiden raita tuossa etupuolella, mitä ei siinä pitäisi olla? No, en alkanut sitä purkamaan. Toinen pieni harmitus oli, että lankaa jäi niin paljon... Olisin siis voinut tehdä vaikka vähän pidemmät varret. Pikkaisen vajaa puolet jäi jäljelle eli toisaalta siitä tulee vielä toiset sukat, jos on tarkkana.

En vielä tiedä, pitäisinkö nämä itselläni vai antaisinko pois. Aika näyttää!


Malli: Niina Laitisen vuoden 2017 sukkakalenterin
 toukokuun sukat "Helinät"
Lanka: Handun sukkalanka, 75 % villa, 25 % polyamidi. 100 g / 420 m. Menekki 53 g.
Puikot: 2,5 mm cubiksit

1 kommentti:

Liila kirjoitti...

Nämä ovat kyllä kauniit sukat ja minustakin paremmat näin vähemmän on enemmän versiona.