perjantai 25. syyskuuta 2015

Pieniä ompeluksia


On täällä neulottukin, mutta tällaiset tuli nyt ensin valmiiksi: muutama nopsa tarpeeseen tehty ompelus. Ensin  pienemmälle neitokaiselle jumppapussi, jossa voi pitää luokassa säilytettäviä sisäliikkavaatteita. Kankaat löytyivät omasta varastosta (takaosa on yksiväristä turkoosia).


Ja sitten tabletille kuljetuspussi. Tämä kettupussi oli ennen sellainen huovutettu, käsin tehty muhvi, jonka tätini antoi minulle tuunattavaksi. Tabletille on pitänyt tehdä jo pitkään pussi kuljetuksen ajaksi, mutta en ole vain saanut aikaiseksi. Ehkä siksi, kun tässä perheessä minä käytän kakkein vähiten koko laitetta...  

Nyt sitten isomman neitokaisen piti ottaa tabletti kouluun mukaan ja sille piti äkkiä keksiä joku suojapussi kuljetuksen ajaksi. Sitten muistin tuon muhvin.  Ompelin sen toisen pään kokonaan kiinni ja toisen pään avasin puolestaan kokonaan auki.  Ja jotta tabletti ei tipahda kyydistä, ompelin toiseen reunaan hiuslenkin ja sille pariksi hirvensarvesta tehdyn napin. Muhvissa oli sellainen kaulan ympäri menevä huovutettu nauha, jonka otin kokonaan pois. Nyt on tabletilla paksu ja pehmeä pussi.  


Ja tiedättekö mitä? Ompelu on nyt entistä helpompaa, sillä nyt minulla on ompelupöytä! Uudessa talossamme on nimittäin suuri kodinhoitohuone, jossa on ikkunan edessä pöytä.  Siitä tuli ompelupöytäni ja nyt on sekä saumuri että ompelukone aina hollilla ja vieressä on vielä silitysvehkeetkin asemissa! Kyllä nyt kelpaa!  

2 kommenttia:

Liila kirjoitti...

Ihanaa kangasta tuossa jumppapussissa :) Todella ihana idea tuo muhvin uusiokäyttö. Pussista tuli ihana ja varmasti uniikki. Huopa materiaalina on kyllä hyvä suojaustarkoitukseen. Ja onnea uudelle ompelupisteelle! Ja jos aina ei jaksa ommella, voi ihan vain istahtaa ja katsella ikkunasta ulos ja nauttia <3

Aino P. kirjoitti...

Nyt on isompi neitokainenkin innostunut ompelemaan, kun se on niin helppoa. Pehmoille on syntynyt vaatteita jos jonkinlaisia :-). Pitää varmaan ostaa sille synttärilahjaksi kankaita ja pitsejä!