torstai 11. tammikuuta 2018

Intarsiapitsiä ystävälle


Syy kokenillilla värjäämiseen on tässä: Halusin tehdä nämä Tiina Kuun Villiviini-sukat joululahjaksi hyvälle ystävälle. Hän on violetin ystävä, siksi juuri kokenillilla värjäys.  Synttärilahjaksi tein hänelle huivin, jossa ei ole yhtään hänen värinsä, kun en ollut silloin värjännyt mitään hänen väreihinsä sopivaa. Sentään värjäykseen käytetty kasvi on hänen lempikasvinsa.


No mutta nämä sukat. En ollut ikinä neulonut intarsiaa, jotenkin se on kuulostanut aina tosi hankalalta. Enkä ole neulonut sukkia pyöröpuikoilla. Nyt tuli sitten nämä molemmat tekniikat tutuiksi! Ohje oli sentään onneksi suomeksi, en tiedä olisinko muuten ryhtynyt koko hommaan.


Sen lisäksi, että värjäysoperaatio venyi, niin myös puikkojen metsästys kesti tovin... Ohjeessa luki, että sukat neulotaan 80 cm pyöröpuikoilla, paksuudeltaan 2,25 mm. Niitä löysin sitten vasta kolmannesta kaupasta. No sitten kotona tuumailin, että kyllä on ohuet. Ja että en kyllä tulisi käyttämään niitä näiden sukkien jälkeen missään muussa työssä.  Niinpä kävin vaihtamassa puikot 2,5 mm paksuisiin, niillä sentään teen yleensäkin näitä ohuita sukkia.

Edelleenkin olen sitä mieltä, että ohjeesta saa sellaisen käsityksen, että pyöröpuikkoja tarvitaan kahdet. Mutta kyllä oli kuulkaa hankalaa kaksilla puikoilla: Yhteensä 160 cm kaapelia roikkumassa neljään eri suuntaan ja kaksi eri väristä lankaa siinä vielä lisäksi! Kyllä oli hidasta, aina oli joku kaapeli tai lanka kietoutuneena jossain. Sotkuun ja siihen neulomisen hitauteen tuskastuneena siirryin neulomaan sukat puikoilla ja ihan hyvin onnistui niilläkin! (Vasta myöhemmin hoksasin, että on täysin mahdollista, että ohjeessa tarkoitettiin käytettävän vain yhtä 80 cm pyöröpuikkoa ja se olisikin ollut paljon helpompaa. Mutta "puikko 1" ja "puikko 2" kuulostavat aloittelijalta siltä, että puikkoja on kaksi, eikö? Vaikka tarkoittanevat yksien pyöröpuikkojen eri päitä.) 


Aika sopivasti riitti yksi vyyhti tummaa lankaa kahteen sukkaan, vain tuo pieni nöttönen jäi yli!

Neuloin nämä siis pääasiassa puikoilla, vaikka intarsiaa tehdäänkin niin, että neulotaan edestakaisin, käännöspaikkana tuon pitsin reuna. Mutta hyvin onnistui puikoillakin nurjalta puolelta neulominen, nou hätä :-). Vauhtikin kasvoi puikkojen avulla niin että sain kuin sainkin nämä jouluksi valmiiksi ja ovat kuulemma juuri oikean kokoiset! (Asia, joka neulojaa aina jännittää.) Ai niin: tein sukkiin ohjeesta poiketen ranskalaisen kantapään, koska joulu alkoi uhkaavasti lähestyä ja ajattelin että teen sen nopeammin kuin ohjeessa olevan (muistaakseni siinä se tehdään lyhennetyin kerroksin enkä saa sillä tekniikalla hyviä, saati jalkaan sopivia kantapäitä).


Nyt siis osaan neuloa intarsiaa! Jee! Nämä ovat minusta kauniit sukat, tosin valokuvaaminen joulukuun lopulla ei ole kaikkein helpointa ja sävyä on ihan mahdoton saada tallennettua oikein.  Mutta ei ole yhtään mahdoton ajatus neuloa nämä joskus uudestaan!  Sitäkin mietin, että voisin ehkä soveltaa tätä samaa mallia lapasiin tai pipoon?


Malli: Tiina Kuun Villiviini (Ravelryssä, ilmainen)
Lanka: Kokenillilla värjätty Arwetta
Puikot: 2,25 (ensin pyöröt, sitten puikot)

2 kommenttia:

Lankakeiju kirjoitti...

Kauniit sukat ja niin ihanan väriset!

Aino P. kirjoitti...

Kiitos!