sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Pieni olkalaukku




Teki mieli ommella jotain. Mies on tänä viikonloppuna saanut sen verran paljon harrastusaikaa, että nyt oli minun vuoroni. Isomman neitokaisen luokkakaveri toivoo kuulemma synttärilahjaksi myös laukkua sen jälkeen, kun tein toiselle kaverille sen Totoro-laukun. Ihan niin suuritöistä en nyt tehnyt, mutta tällaisen pienen olkalaukun nyt kuitenkin. Vielä on epäselvää, viettääkö tämä kaveri edes synttäreitä, mutta voihan tämän silti antaa.  


Kankaana käytin paksuhkosta kankaasta olevaa tyynyliinaa, jonka nappasin kahdella eurolla kirpparilta, kun oli niin nättiä kangasta. Taakse ompelin neitokaisen toiveesta tuon "Käsintehty"-lapun.



Vuorikangas on paikallisesta kangaskaupasta ja sen koko oikeastaan määritteli laukun koon, kun sitä oli juuri ja juuri tuon verran. Olkahihna on säädettävä.  Vielä sitä kangasta jäi sen verran, että siitä tulisi pari meikkipussia.  Mutta ennen niiden ompelua on ostettava paikallissesta yhtä nättiä, pinkkikuviollista vuorikangasta. 

Mutta kovin oli nopsa tehdä tämä. Tunti siinä meni korkeintaan. Yksi juttu olisi pitänyt vain tehdä toisin, toivottavasti muistan tehdä sen ensi kerran toisin. 

2 kommenttia:

rita kirjoitti...

Sulle on jotain mun blogissa...

Liila kirjoitti...

Ihana laukku <3 Minusta on hienoa, että käytetään kierrätystä. Tyynyliina on kyllä onnellinen uudesta tehtävästään :)