keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Synttärihulinaa ja palkintosukkia


Tässä ovat nyt ne talven mittaan palavereissa, kokouksissa, reissuissa ja telkkarin ääressä syntyneet jämälankasukat. Nyt on monet pikkunöttöset päässeet arvoiseensa käyttöön ja monet rumat kerät löytäneet parin toisistaan ja päässeet lämmittämään ystävieni jalkoja ympäri maata. 

Täytin nimittäin viime kuussa pyöreitä ja ajattelin, että teen teen talven aikana kilpailuun palkintoja niin, että jokaiselle vieraalle riittää ja jää vaikka mieluummin vähän yli. Viimeperuutusten jälkeen vieraita taisi olla 14 ja kahdet sukat jäivät yli.

Olipa jännittävää valmitautua juhliin. Kuka valitsisi mitkäkin sukat? Löytäisikö jokainen itselleen sopivat ja väriltään mieluisat? 

Aloitimme juhlinnan ihanassa Teeleidissä, josta siirryimme kotiimme ruokailemaan, puuhastelemaan käsitöiden parissa (siitä sitten tuonnempana lisää, voi tosin venyä syksyyn ennen kun sen projektin saan päätökseen...) ja ohjelmaan kuului tietenkin myös tietokilpailu!

Olin vamistellut kysymykset niin, että kutakin vierasta kohti oli yksi kysymys, joka liittyi asiaan, joka tästä ko. vieraasta tulee minulle ensimmäisenä mieleen. Kysymykset liityivät esimerkiksi kirjallisuuteen, barbeihin, raviurheiluun, omenantuontantoon, Lontooseen ja lehmiin.  Ennen jokaista kysymystä kerroin ensimmäisen muiston, joka minulla tuosta ihmisestä oli. Voittaja sai valita itselleen sukat ensimmäisenä, toiseksi tullut toisena ja niin edelleen. Jokainen löysi kuin löysikin itselleen sopivat! Jee! 

Tässä kaikki palkintosukat juhlia edeltävänä päivänä:


Alla olevassa kuvassa on tummat ja muuten kirjavat,


 Tässä alla olevassa kuvassa taas turkoosin- ja vihreänkirjavia


ja tässä violetin- ja sinisenkirjavat:


Tälle tarjottimelle laitoin juhlia varten kaikki noin 39-40 kokoa olevat:


Ja tähän koriin kaikki 37-38 ja 41-42 kokoa olevat.


Ja niinpä kaikki vieraat saivat lähteä kotiin uudet, iloiset räsymattosukat jalassaan! 


2 kommenttia:

rita kirjoitti...

Oi miten ihana synttärisukkajuhla <3 ONNEA!

Aino P. kirjoitti...

Kiitos!