perjantai 14. huhtikuuta 2017

Sipulinkuorilla värjäämistä


Viimeisimmän  värjäyskokeiluni tein sipulinkuorilla.  Keräilin sipulinkuoria tällaisen jogurttiämpärillisen verran. Joukossa oli sekä keltasipulin että sen ison makean sipulin kuoria (mikä lie sen nimi). 


Keitin kuoria ensin tunnin ja heitin sitten langan ( 50 g Dropsin BabyMerinoa) tunniksi 80-90 asteeseen.


Ja tällaista siitä tuli!  Kuva ei ehkä anna oikeutta langan värille, mutta se on suorastaan loistavan oranssista! (Ehdin keriä vyyhdin ennen kuvaamista.)


Seuraavalla ämpärillisellä värjäsin samalla kaavalla kaksi kerää Maijaa (keskipaksua sukkalankaa), mutta väristä tuli tällä kertaa haalean keltaista!  Tiedä sitten, johtuiko se langan laadusta, sipulinkuorista vai siitä että kattilassa oli enemmän lankaa kerralla.  


Väri oli niin hailakka, että aloin keräämään kolmatta satsia sipulinkuoria ja pistin sukkallangat värjäytymään uudestaan. Tällä kertaa annoin niiden jäädä väriliemeen vielä yön yli.  

Tuli niistä selvästi tummemmat kuin ekan värjäyksen jälkeen, mutta ei vieläkään yhtä tummaa oranssia kuin tuosta merinosta.  No, ihan ok se on, kaipa noista voi jollekin sukat neuloa!


1 kommentti:

Liila kirjoitti...

Kauniita värejä joka tapauksessa. Sipulinkuoria on täälläkin laitettu talteen :)