perjantai 26. elokuuta 2016

Silkkituubi


Ostin jo muutama vuosi sitten Vihreästä vyyhdistä ihanaa, sähkönsinistä silkkiä. Katselin vyyhtiä aina välillä, mutta tuntui ettei koskaan tullut vastaan sellaista ohjetta, joka sille kävisi.  Ja mihin työhön se riittäisi?  Sitten keksin, että teen siitä Veera Välimäen Palmikkohuivin, joka minun on pitänyt tehdä eräälle sukulaiselle ja siksi ohje on ollut pitkään esillä.  


Raitaosuudet tein sini-turkoosisävyisellä Zauberballilla, joka on sekin muhinut laatikossani jo aika tovin, itse asiassa pidempään tuo silkkilanka. Ystävä sanoi että se kuulemma nukkaantuu nopeasti sukkakäytössä, joten sen saattoi hyvin käyttää tähän. Yhdessä niistä tuli isompi työ kuin kummastakaan yksinään.  Ja sopivat minusta hyvin yhteen.  Tuo silkkilanka olisi voinut olla tietty vaikka vielä paksumpaa, niin kuin palmikko-osuuden lanka ohjeessakin on.  Mutta on minusta ihan ok tuollaisenakin.  


Huivissa siis vuorottelevat ainaoikea ja palmikko. Aluksi neulominen oli jotenkin takkuista. Tuleeko tästä edes nätti?  Tulenko ikinä pitämään tätä?  No on tässä kuitenkin kivat värit. Ja onhan tää silkkilanka kuitenkin ihanaa... Palmikotkin tökkivät aluksi ja niiden tekeminen tuntui tosi hitaalta. Mutta olihan se sitten tosi joutuisaa, kun palmikonkiertoja tuli kuitenkin niin harvoin. Meinasin lopettaa tämän siinä vaiheessa, kun se meni kahdesti kaulan ympäri, mutta kun molempia lankoja vielä oli jäljellä, niin tein vielä yhdet osuudet molempia ja nyt sen menee hyvin kolme kertaa ympäri. 

Nyt valmiina tykkään siitä kyllä kovasti ja se on ollut jo käytössäkin.  Töissä on niin vilpakkaa, että siellä on pakko olla villaa päällä ja kaulassa ja käsissä ja jaloissa... Niin että tarpeeseen ja käyttöön tuli kyllä heti. 


Kuvaaminen vaan on aina yhtä haastavaa.  Ei, nyt en heitä palloa.  Odota nyt, kohta katson, miten hyppäät kepparilla esteen yli. Kuvattaisko nyt tää ensin??? Katsotko, ettei tramppa näy? (Ja olisko joku voinut sanoa, että paita on ihan rytyssä? ) 


No, ilma oli sentään nätti ja valoa riitti. Mutta joku olis voinut asetella tuon palmikko-osuuden vähän nätimmmin? 

No niin, eiköhän nää riitä, älä enää kuvaa...


Malli: Veera Välimäki: Palmikkohuivi  (Suuri Käsityö 1/2015)
Lanka: Sininen: Swan silk yarn 100 g / 366 m (100 % silk), väri 176 
kirjava: Schoppel Crazy Zauberball 100 g / 420 m (75 % villa, 25 % polyamidi)
Puikot: 3 mm (raitaosuus) ja 3,5 mm (palmikko-osuus)

3 kommenttia:

rita kirjoitti...

Ihana tuubi. Ja ihan parhaat kuvat nuo, missä "et ole kuvassa" :D

Liila kirjoitti...

Huivista tuli todella kaunis! Hyvin sointuvat nuo värit yhteen. Ja aivan ihana oli lukea noita kommenttejasi kuvaustilanteesta. Niin arjen makuista :)

Nasti kirjoitti...

Tuubit on kyllä helppoja pitää kun niitä ei tartte niin asetella kuten huiveja. Hauskat kuvat ja kuvatekstit, niin tuttua :)