maanantai 15. helmikuuta 2016

Kevättä kantapäihin!


Taas piti joku aika sitten saada jotain aivotonta neulomista.  Äkkiä synttärikalenterista katsomaan, kenellä olisi synttärit tulossa - ystävän miehellä! Siispä nopsasti lankalaatikosta lankaa ja telkkarin ääreen. 


Pilke silmäkulmassa päätin tehdä sukkiin keltaiset kantapäät - sen verran pitää olla keski-ikäisilläkin miehillä leikkimieltä, että kehtaa käyttää kellaisilla kantapäillä varustettuja sukkia, eikös? Ystäväni vinkkasi kerran tällaisista ristiinvahvistetuista kantapäistä, joissa silmukat nostetaan neulomatta oikealla puolella vuorotellen parittomien ja parillisten silmukoiden kohdalla.  Näistä tulee minusta kivan näköisiä kantapäitä.


Minusta ihan kivat värit tuossa Stepissä.  Mallina toimi mieheni, toivottavasti synttärisankarilla on suunilleen saman kokoinen jalka. 


Sain raidat aika samoille kohdille, se aina vähän jännittää näissä raidoittuvissa.

Käsitöiden postittaminen on aina oma taiteenlajinsa.  Ompelemalla paketin reunat sain siitä niin litteän, että sain sen mahtumaan Adlibriksen pakettiin, joka mahtuu postiluukusta. 


Paketin tekstin kirjoitin vanhemmiltani saamallani kirjoituskoneella, josta olen nyt oikein innoissani!  Sillä saa kortteihin kivoja tekstejä.





Malli: Perussukka varresta varpaisiin ristiinvahvistetuilla kantapäillä
Lanka: Väriä vaihtava: Austermann Step mit Aloe Vera und Jojoba oil
(75 % villa, 25 % polyester. 100 g / 420 m)
Sininen ja keltainen: Drops Fabel (75 % villa, 25 % polyester. 50 g / 205 m)
Puikot: resorissa 2,25 mm hiilikuituiset, muualla 2,5 mm Cubiksit.

3 kommenttia:

Liila kirjoitti...

Ihanat sukat! Kyllä tuo keltainen kantapää on piristys :) Ja aivan ihana paketti <3

rita kirjoitti...

Hienot on sukat! Ja tuo kirjoituskoneen jälki... Siinä on sitä jotain! Hienoa!!!

HeJu kirjoitti...

Ihanat sukat ja lahjapussi täydentää kaiken. Olet Pauliina kekseliäs ja osaava!