keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Ihkut Soulmates-sukat!


Mä olen niin rakastunut!  Näissä Niina Laitisen Soulmate-sukissa on nimittäin ihanin pitsineule pitkään aikaan! Bongasin ohjeen Niinan mahtavasta 2016 vuoden  Sukkakalenterista (myynnnissä Ravelryssä, maksullinen), mutta ohjeen saa ostaa Raverlystä myös erikseen.  Ostin myös Niinan viimevuotisen kalenterin ja se on ilahduttanut minua koko viime vuoden työpaikallani työpisteeni sermissä, mutta siitä en ole tehnyt vielä mitään.  Sen joulukuun sukat ovat siinä kyllä niin ihanat, että ne aijon kyllä jossain vaiheessa tehdä.


Tykkäsin kovasti tuosta pitsikuviosta.  Se ei ole liian pitsinen, vaan tuollainen tyylikäs ja virtaviivainen :-).  Ja mikä parasta, muutaman mallineuleen jälkeen sen oppi ulkoa ja sen jälkeen neulominen olikin sitten aikas nopeaa!  Tein ensin yhden sukan aivan ohjeen mukaan, mutta kun sukkien saajalla on sen verran pieni jalka, niin tein seuraavat kaksi sukkaa yhtä mallikertaa pienemmiksi.  Näissä on siis yhteensä 9 mallikertaa ennen loppukavennuksia, kun ohjeessa niitä on 10.  Ohjeessa kantalapun reunasta neuvotaan ottamaan 16 silmukkaa, vaikka kerroksia on vain 14, joten aika rintava jalka näihin mahtuu.  Varsinkin tällaisiin pienempiin sukkiin kannattaisikin noukkia vain 14 silmukkaa kantalapun reunasta.  Ja miksei isompiinkin, jos haluaa napakan sukan tuosta nilkan kohdasta. 

Teen sille isommallekin sukalle kyllä parin, sillä tiedän niille jo sopivan käyttäjän.  Näitä aijon kyllä tehdä jatkossa lisääkin, niin paljon tykkään tästä ihanasta mallista!


Malli: Soulmate
Lanka: Viking Vilma (75 % villa, 25 % polyamidi. 100 g / 260 m)
Puikot: 2,5 mm / 15 cm Cubksit. 

5 kommenttia:

rita kirjoitti...

Ihkut on!!!

Aino P. kirjoitti...

No eikö? En ymmärrä miten jotkut osaavat kehitellä näitä kuvioita :-o

rita kirjoitti...

Ja minä en käsitä sitä, että joku osaa näitä tehdä ;)

Sanna kirjoitti...

Tosi kauniit sukat, nuo pitää ehdottomasti saada puikoille!

Liila kirjoitti...

Aivan ihanat <3 Nämä pitää kyllä kokeilla neuloa!