sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Polvistimet?


Jos säärystimet lämmittävät sääriä, niin ovatko nämä sitten polvistimet? Näin tällaiset joskus jossain netin syövereissä ja sen jälkeen itse asiassa huomasin näitä myynnissä paikallisessa halpakaupassakin!  Mutta nimeä tällaisille en tiedä. Tietääkö joku?
 
Sain käytettyä näihin loput 1,5 kerää erästä merinolankaa, jonka ostin kaksi vuotta sitten Tallinnan vanhankaupungin eteläreunalla olevasta pienestä lankakaupasta. Vähän jännitti, kuinka pitkiin "polvistimiin" lanka riittää, mutta ihan tarpeeksi pitkät noista tuli.  Nyt ei polvia palele!
 
 
Ohje on omasta päästä. Loin 4 x 16 silmukkaa 3,5 mm puikoille (näin jälkikäteen huomasin että olisi pitänyt luoda enemmän silmukoita: tuo palmikko venyy jalkaan laittaessa minusta vähän liikaa...) ja tein jonkin verran 2 o 2 n resoria. Sitten aloitin palmikko-osuuden: 6 o 2 n ensin 6 kierrosta ja sen jälkeen palmikonkierrot joka toisessa palmikossa niin että välissä oli aina 6 kierrosta.  Sitä jatkoin, kunnes lanka alko olla vähissä, jolloin tein vielä jonkin verran 2 o 2 n -resoria ennen päättelyä.
 
Jälkimmäisen polvistimen tein ilmeisesti aika löysin rantein, sillä siinä lanka loppui kesken kaiken ja huomasin sen olevan leveämpi ja pidempi kuin ensimmäinen.  Pakko oli purkaa sitä ensimmäistä vähän, että sain lankaa jälkimmäisen päättelyyn. Vähän tarkkaavaisuutta seuraavan kerran, nainen!
 
 
Malli: Omasta päästä
Lanka: Alvita / Rosalba ( 100 % merino 50 g / 125 m)
Puikot: 3,5 mm / 15 cm ruusupuuta

3 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Nerokkaat ja kauniit! :)

Liila kirjoitti...

Hienot! Kekseliäs idea. Nyt arvoituskin ratkesi :)

Marle kirjoitti...

Ihanat vanhanajan polvenlämmittimet! Toisella mummolla, joka oli aina ainakin 70 v, oli tuollaiset polvenlämmittimet, joskus myös kesällä. En enää muistanut, että sellaisiakin olisi olemassa.