sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Joululahjahuivi



 
Sain siskoltani joululahjaksi lahjakortin Fiina-neuleeseen ja tammikuussa kävin työmatkan yhteydessä valitsemassa lahjakortilla neljä kerää Mondal-merkkistä merinoa (50 g / 120 m).  Aloitin ensin neulomaan erästä toista huvia, mutta en tykännyt sen pitsistä, joten purin neulomuksen ja etsin uuden ohjeen.  Tämä All about love -huivi näytti kivalta: pitsi näytti minusta hyvältä ja sitä oli vain alareunassa eikä koko huivissa, mikä nopeuttaa huivin valmistumista aina huimasti ja sopii tällaiselle osa-aikaneulojalle.  Lisäksi tässä tuli opeteltua jotain uutta: tämä oli nimittäin ensimmäinen neulomani huivi, joka aloitettiin alareunasta.  Ohje on ravelrystä ja löytyy täältä

Tätä oli kyllä tosi mukava neuloa.  Pitsin oppi helposti ulkoa ja tuo yläosa oli tosi nopsa tehdä.  Vaikka eihän tämä sitten mikään iso huivi olekaan.  Neuloin tämän vuorokaudessa - aloitin perjantai-iltana ja pingotin lauatai-iltana Putouksen mainostauoilla.   Putouksen lisäksi tätä neuloessa tuli katseltua Sel8nne-elokuva, yksi jakso Frasiertä, hiukan South Parkia, vähän lauantaiaamun Pikku Kakkosta, kolme jaksoa Mikko Mallikasta, pienemmän neitokaisen sirkusesitystä sekä Veri on vettä sakeampaa -sarjaa. 

Ohjeessa suositeltiin käyttämään silmukoiden luomisessa 5,5 mm puikkoja ja sen jälkeen 4,5 mm puikkoja, mutta kun niitä ei minulla ollut, käytin 5 ja 4 mm puikkoja.  Yritin sitten neuloa oikein löysin rantein.  Ja kivempaa se niin on kuin että täytyisi tehdä oikein kireää.  Lankaa tähän meni kaikenkaikkiaan n. 130 g ja vielä reilu kerä sitä jäi.  Mitäköhän siitä keksisi?

Kuvaaminen oli taas haastavaa, mutta tässä joitain otoksia. 





Neulomisen välissä kutimia oli hyvä pitää ystävän antamassa projektipussissa :-)


Malli: All about love
Lanka: Mondial Merino Sport
Puikot: 5 ja 4 mm pyöröpuikot (80 cm)

3 kommenttia:

Liila kirjoitti...

Voi miten kaunis siitä tuli!!! Aivan ihana. Ja olit kyllä nopsa. Tätä voisi kutsua todellakin tv-huiviksi :)

Sanna kirjoitti...

Kaunis ja lämpöisen näköinen huivi!

Anonyymi kirjoitti...

Paljon ihania huiveja sulla blogissa! :)