sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pörröiset myssyt



Tällaisetkin pääsivät vihdoin kuvattavaksi.  Arkisin on nykyään aivan turha edes yrittää kuvaamista töitten jälkeen, kun on jo aivan pikkopimeää, joten bloggaaminen on pakko jättää viikonlopuille. Viime viikonloppuna vain oli muuta puuhaa, siitä syystä tämä tauko itetaiteilin -blogissa.

Nämä myssyt oli kyllä nopsia tehdä. Samankaltaisia ohjeita on liikkeellä useitakin, omani otin Poppelin Pauliinan FB-päivityksestä (24. lokakuuta 2013), mutta loin näihin vain 90 silmukkaa.  Sileää neuloin 28 cm ennen päälakikavennuksia. Tuo marjapuuron punainen on vähän lyhyempi, mutta taidan tehä sitä vähän pidemmäksi ennen kun paketoin sen. Tuntuu, että suurin työ oli valita oikea pitsi / nappi / kukka tms. koriste. Itse neulominen oli sen sijaan helppoa ja sujui hyvin telkkaria katsellessa, kun oli suurimmaksi osaksi pelkkää sileää.  

Tämä Alpacasilk on Dropsin uutuuslankaa (77 % alpakkaa, 23 % silkkiä, 25 g / 140 m) ja ihanan tuntuista! Tosin alussa meni aina nenä ihan tukkoon sitä neuloessa, mutta oire poistui toista pipoa tehdessä.  Toivottavasti ei aiheuta oireilua saajilleen!  Tosin päättelin, että neuloessa se pölisee enemmän kuin päässä ollessaan, joten toivon huoleni olevan turha.

Molemmat menevät pukin konttiin.  Yritin miettiä näissä saajien takkeja sekä muuta habitusta väriä ja koristeita valitessani - saa nähdä meneekö nappiin vai pieleen vai jotain siltä väliltä :-)




Malli: Poppelin myssyohje
Lanka: Dropsin Alpacasilk (vajaa kerä / pipo)
Puikot: 3,5 mm, 80 cm kaapeli

2 kommenttia:

Liila kirjoitti...

Aivan ihania pipoja. Sinulla on silmää kauneudelle, joten osaat taatusti valita sopivat napit ja lisukkeet :)

Sanna kirjoitti...

Söpöjä myssyjä :)