perjantai 8. marraskuuta 2013

Siilien tuhinaa

Isompi tyttäreni on leikkinyt välitunnilla ystävänsä kanssa ahkerasti siilileikkiä, jossa ovat rakentaneet tyttären siililapasille pesiä ym.  Nyt tällä ystävällä oli syntymäpäivät ja ajattelin että yritänpä tehdä hänelle samanlaiset siililapaset lahjaksi, niin saavat oikean siiliperheen leikkeihinsä. 

Ajattelin käyttää ohjeena Novitan siililapasohjetta, mutta se ei näiden lanka- tai värivalintojen vuoksi toiminut.  En tiedä, kummassa oli vika.  Ohjeessa lapaset neulotaan tasona ja tuota karvalankaa kuljetetaan aina puoleen väliin asti tuon toisen langan mukana, mutta ei toiminut ei. Langat olivat niin eri värisiä, että se pohjalanka näkyi karvalangan välistä liikaa.  Niinpä purin alun ja tein lapaset ensin ihan normaalisti ja neuloin sitten ainaoikein-tyylillä turkin erikseen ja ompelin sen sitten siilin selkään.  Näin turkista tuli tuuhean näköinen. 

Näissä 8-vuotiaan lapasissa on siilin ruumiin lankana Tallinnasta ostettua Silvija-lankaa (70 % villaa ja 30 % silkkiä, 50 g = 150 m) ja turkkina Schachenmayr Brazilia (100 % polyester).  Käytin 3 mm puikkoja ja loin alussa 4 x 10 silmukkaa.  2 o 2 n resoria tein 21 krs ja sileää 13 krs ennen peukaloa, jolle jätin 7 s. Peukalon jälkeen jatkoin sileää 21 krs ennen kärkikavennuksia.  Yhteensä peukalossa oli vaakatasossa 15 silmukkaa ja pystysuunnassa 12 krs ennen kavennuksia. 

Turkkia varten loin 20 silmukkaa ja neuloin tasona aina oikeaa, kunnes turkki oli tarpeeksi korkea.  Nenä ja silmät on ommeltu Dropsin Alpaca-langalla.

 


Ohje: Oma peruslapanen
Lanka: Silvija ja Brazilia
Puikot: 3 mm


Myös pienemmän tyttären ystävällä on synttärit tulossa ja hänellekin päätin tehdä siilit, kun nyt olin vauhtiin päässyt.  Tämä ystävä täyttää 7 vuotta ja on luullakseni pienikätinen, joten otin mallia oman 5-vuotiaan tyttären kädestä.  Jos ovat hänelle liian pienet, niin voin tehdän uudet, isommat ja annamme nuo pienemmät siilit omalle tytölle.  Katsotaan siis, kuinka näille siileille käy!

Lankana näissä on Dropsin Nepal (65 % villaa ja 35 % Alpacaa, 50 g = 75 m) ja yksi kerä riitti juuri ja juuri! Noin 15 cm jäi lankaa päättelyyn.  Ikinä ei ole käynyt näin hyvä säkä :-).  Tokihan minulla oli toinen kerä varalla, mutta nyt voin tehdä siitä omalle 5-vuotiaalle tyttärelle siililapaset, jos nämä jäävät ystävän luokse asumaan.  Turkkina näissä on samaa lankaa kuin noissa isommissakin, mutta vaan vaaleampaa sävyä.

Näissäkin käytin 3 mm puikkoja.  Loin alussa 4 x 8 s ja neuloin 2 o 2 n -resoria 22 krs. Sitten sileää 10 krs, peukulle 6  ja vielä 18 krs sileää ennen kärkikavennuksia.  Peukulla on yhteensä 14 s pystysuunnassa 10 krs.


Malli: Oma peruslapanen
Langat: Dropsin Nepal ja Schachenmayr Brazilia
Puikot: 3 mm 
  

2 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Oi, miten suloiset siilit!

Liila kirjoitti...

Ihanat siilit!!! Kävin juuri tällä viikolla ostamassa siili langat. Tytär kasvanut jo kaksista lapasista ohi. Nyt tuli toive pinkeistä siileistä.... Saas nähdä :)