sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Panda pienimmälle



Perheen pienin on toivonut itselleen virkattua pandaa sen jälkeen, kun virkkasin itselleni tämän pupun.  Jouluksi se ei ehtinyt, mutta sentään ennen kesälomia.


Ohje on tästä kirjasta, jossa on hyvät perusohjeet kaikenlaisiin virkattuihin eläimiin.  Pandaa sieltä ei löytynyt, mutta ihan pandan näköinen tuosta kai tuli. Vaikkakin vähän oudon mallinen. Jotenkin pitkäselkäinen, vaikka olin tekevinäni ohjeen mukaan...


Nimeksi hän sai Pömpötti.


Lanka: Dropsin Nepal, vajaa kaksi kerää molempia värejä.
Koukku: Hups, enpä muista kokoa :-)

Nyt näkyy!


En ole ennen neulonut mitään heijastinlangoista, mutta isomman neitokaisen valkoinen pipo jäi pieneksi ja kaveri virkkasi juuri lapselleen pipon heijastinlangasta, niin ajattelin, että kokeilenpa minäkin.  Samalla tein pipot meille kaikille.  Isomman neidon pipoon ompelin sisälle fleecevuoren alareunasta ehkä 15 cm ylöspäin. 


Tein kaikista pipoista vähän eri kokoiset. Pienimpään loin 51 s, keskikokoiseen 57 ja omaani 60 s. Hyvin loistavat pimeässä, vaikka siitä olikin haastavaa saada kuvaa :-)


Lanka: Novitan Heijastus, noin kaksi kerää per pipo
(50 g / 32 m. 63 % akryyli, 27 % villa, 10 % polyesteri
Puikot: Resorissa 6 mm, muualla 5 mm

perjantai 17. helmikuuta 2017

Ihanat Sweetheartsit!


Sain sopivasti ystävänpäivän aikoihin (olisko ollut jo viime viikolla) valmiiksi nämä aivan ihanat Sweethearts-sukat.  Minulla on ollut onni oppia tuntemaan ihana ystävä, jolta sain Louhittaren Luolan Sportti-Väiskiä joululahjaksi ja tietenkin lempivärissäni! 


Silittelin vyyhtiä aina silloin tällöin ja nyt sille oli sopiva ohje: Niina Laitisen tämän vuoden sukkakalenterin Sweethearts-sukat, jotka tämä samainen ystäväni neuloi ensin itselleen. Niitä ihaillessani tiesin, että nehän minä tekisin tästä hänen antamastaan vyyhdistä!  

Malli oli iisi tehdä ja valmista tuli aika sukkelaan.  Sopivaa kuvauspäivä vain piti odotella jonkin aika. Kyllä minä näistä vaan niin tykkään... Uujee!


Malli: Sweethearts (Niina Laitinen)
Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen Sport
Puikot: 2,5 mm

perjantai 10. helmikuuta 2017

Vappuriehasukat



Tässä taasen yhdet jämälankasukat. Näistä tulikin sitten aika riemunkirjavat :-D






Malli: Oma perussukka ylhäältä alas.
Lanka: Erilaisia fingering-paksuisia jämäkeriä
Puikot: Resorissa 2,25 mm, muualla 2,5 mm

maanantai 6. helmikuuta 2017

Jämälankasukkia



 Jämäsukkalankani tuhoaminen jatkuu edelleen. Ovat hyviä palaveritöitä. Näihin käytin erilaisia violetin sävyisiä lankoja. 



Pistän nämä lahjajemmaani odottamaan erästä merkkipäivää.


Malli: Oma perussukka
Lanka: Erilaisia fingering-vahvuisia lankoja

Puikot: Resorissa 2,25 mm, muualla 2,5 mm

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Silverleaf



Tämä huivi on ollut To do -listallani jo pitkään. Nyt joulun jälkeen on vihdoin aikaa käydä tuota listaa läpi. Tykkään tuosta lehtikuviosta. Huivi on oikeasti ainaoikeaa, mutta tuttuun tapaani muutin sen sileäksi. 



Tuohon lankaan tykästyin kyllä kovasti!  Ostin senkin sieltä paikallisen lankakaupan loppuunmyynnistä ja se on kyllä aivan ihanaa neulottavaa!  Se on jotenkin nyöritetty niin että jos inhoaa löyhäkierteisiä lankoja, niin tämä on kyllä sellaiselle neulojalle unelmalankaa.  


Itse neulominen oli tosi simppeliä, kun tuossa alussa on noin paljon tuota sileää ja tietyin väliajoin noita reikärivejä.  Sitten lopuksi tehdään tuo lehtikuvio, joka sekin oli suht simppeli.  Kiva, pehmeä ja sopivan kokoinen perushuivi, sanoisin!


Malli: Silverleaf (Ravelryssä, maksullinen)
Lanka: Langin Novena (50 % villa, 30 % alpakka, 20 % polyamidi. 25 g / 110 m)
Menekki 145 g.
Puikot: 4 mm