keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Totoro-fanille


Isomman tyttären paras ystävä on Totoro-fani ja hänellä oli juuri syntymäpäivät. Jo talvella päätin, että teen hänelle tulevaksi syntymäpäivälahjaksi Totoro-laukun. 

Työ alkoi alkuvuodesta sillä, että etsin silityskuvapaperia, jolle voi tulostaa kuvia ja sitten silittää kuva siitä kankaalle.  Eräästä paikallisesta liikkeestä löysinkin sellaista, mutta niin suolaisen hintaista, että etsin ja löysinkin netistä halvempaa, muistaakaseni verkkokauppa.comista.  


Tuotteen saapumiseen meni monta viikkoa (sitä ei ilmeisesti ollut heillä varastossa), mutta onneksi olin ajoissa liikkeellä.  Sitten piti odottaa, että menemme mummoloimaan, jotta saatoin tulostaa isäni mustesuihkuprintterillä kuvat paperille.  Halusin hyötykäyttää koko arkin samalla kertaa ja siksi printtasin tuon ison kuvan lisäksi vielä kaksi pienempää Totoro-kuvaa.  Kuvat löytyivät netistä.


Sitten vain kuvaa silittämään ja ompelemaan. 


Laukun mitat otin päästäni ja olkahihnaan laitoin säätömahdollisuuden. Tuo vihreä kangas on teflonkäsiteltyä eli hylkii vettä ja likaa.  Laukun sisällä on vihreää pallokangasta, molemmat kankaat ovat Eurokankaasta. 


Laukun taakse tein vetoketjutaskun.


Ja sivusta löytyy "Käsintehty"-lappu. 


Niistä pienemmistä kuvista tein kaksi pussukkaa, joista toisen annoin isommalle tyttärelle. Voivat sitten ystävänsä kanssa samistella :-)  



Toisessa on vuorena turkoosikuvioista kangasta, toisessa vaaleanpunakuvioista. 


Pussukoissa on takana pienet i <3 handmade -lappuset. 


Kovasti oli ystävä kuulemma lahjoista tykännyt.  Itse tekisin noissa kaikissa tiettyjä asioita toisin, mutta kelpanevat noinkin. 



Kesäsukat tuliaisiksi, vol 3



Tein sitten heti perään nämä toiset, vähän pienemmät miesten sukat.  Toivottavasti jommat kummat on nyt sopivat tulevalle saajalle.  


Näihin tein 2x16 s + 2x14 s ja varteen pelkkää resoria, muuten samoilla mitoilla. Otin näihin lankaa kahdelta kerältä, katsoin vain että alkavat samalla värillä.  Näihin meni yhteensä 51 g eli lopuista keristä ei ihan enää tule samanlaisia, mutta esim. varren, kantapään tai sukkien kärjenhän voi tehdä niihin sitten eri värillä.  

Malli: Perussukka varresta varpaisiin
LankaRegia Design line by Kaffe Fasset (75 % villa, 25 % polyamidi. 50 g / 210 m)
Puikot: Resorissa 2,25 mm, muualla 2,50 mm

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kesäsukat tuliaisiksi, vol 2


Edelliseen postaukseen viitaten, tässä sitten isännälle kesäsukat.  Pikkaisen vain on sellainan tutina, että ovatko hänelle liian isot... En kuitenkaan lähtenyt näitä purkamaan, vaan teen varulta lisäksi toiset vähän pienemmät.  Voipi sitten niistä valita, kummat ovat paremmat. 


Malli: Perussukka varresta varpaisiin
Lanka: Yksivärinen sininen: Drops Fabel (75 % villa, 25 % polyamidi. 50 g / 205 m)
Raidoittuva: Regia Design line by Kaffe Fasset (75 % villa, 25 % polyamidi. 50 g / 210 m)
Puikot: Resorissa 2,25 mm, muualla 2,50 mm

Kesäsukat tuliaisiksi, vol 1



Nonni, taas on sukkalangat vähän vajentuneet.  Monena vuotena on ollut tarkoitus käydä eräiden ystävien lomapaikalla.  Jos vaikka tänä kesänä käytäisiin, niin tein isäntäparille pihakenkiin sopivat, lyhytvartiset sukat. Nämä ovat rouvalle ja ristin nämä raparperisukiksi.  

Olen tehnyt näille ystäville ennenkin sukkia, mutta ajattelin, että voisivat jättää nämä lomapaikkaansa, niin ei tarvitse raahata niin paljoa tavaraa eestaas.  


Malli: perussukka varresta varpaisiin ristiinvahvennetuin kantapäin.
Lanka: Vihreä: Drops Fabel (75 % villa, 25 % polyamidi. 50 g / 205 m)
Kirjava: Regia Garden Effects (75 % villa, 25 % polyamidi. 50 g / 210 m)
Puikot: Resorissa 2,25 mm, muualla 2,5 mm

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Rumista langoista rumat sukat


Yritän nyt tosissani neuloa noita ohuita sukkalankoja pois. Ensin sukiksi neuloituivat kauniimmat jämäkerät ja nyt olisi tarkoitus saada noista rumista aikaan jotain. Tällä kertaa käsittelyssä oli nämä kerät. Ei voi kyllä näitä sävyjä maailmankaikkeuden kauniimmiksi sanoa.  


Eikä niistä sukistakaan kauniit tulleet. 


No jospa kelpaavat joskus jollekin. 


Malli: Oma perussukka varresta vapaisiin
Lanka: Regia Design Line "Garden Effects" ja
Rico Design Superba pop 4-fädig.
Molemmat 75 % villa ja 25 % polyamidi, 50 g / 210 m
Puikot: Resorissa 2,25 mm, muualla 2,5 mm