sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Ruusutarhahuivi vihdoin valmiina!

Hip hei,

sain eilen valmiiksi elämäni ensimmäisen huivin!  Olin ihaillut Titityyn Ruusutarhahuivia ja välipäivinä menin ostamaan siihen langat joululahjaksi saamallani lahjakortilla. Ohjeessa ollutta Noro Silk Gardenia ei ollut kuin pari hassua kerää, mutta tuota Noron Silk Garden Sock Yarnia sitten enemmänkin, joten valitsin siitä kaksi kerää tuollaista siniturkoosia lankaa.  Ohje oli helppo ja sen oppi pian tekemään ilman silmukkamerkkejä. Vaihdoin reunan ainaoikein-pinnan helmineuleeksi, muuten tein ohjeen mukaan.  Laskin, että huiviin meni noin 17 tuntia.  Tässä pari otosta valmiista huivista.




Yllätyskeräsukat

Jou!

Nämä valmistuivat tällä viikolla.  Töissä on välillä viileää ja silloin villasukat tuntuvat houkuttelevammilta kuin työkengät.  Ajattelin siis ottaa nämä töihin ja jättää sinne.  

Ihastuin ohjeeseen heti kun näin sen Anu Harkin ensimmäisessä Kotolivig-lehdessä.  Idea on keriä kaapissa löytyvistä lankakeristä pätkiä ja sitoa ne toisiinsa.  Näin syntyy yllätyskerä, jollaisen voi keriä vaikka ystävälle lahjaksi ja antaa saajalleen ohjeen kera.  Ensin luulin, että minulla ei juuri ole yksiväristä, paksuhkoa sukkalankaa ja ajattelin jo ostaa Poppelista eriväristä Karismaa, mutta löytyihän noita kaapin perukoilta!  Aika hurjan väriset niistä tuli, mutta toisaalta iloiset raitasukat olivatkin tavoitteena.  Jos haluaisi tehdä erityisen kauniit tällaiset, niin silloin kyllä pitäisi kipaista kauppaan.  Iltauutisten jälkeen ehti tekemään kolmanneksen yhdestä sukasta, sen verran paksua lankaa tuo oli.  (Käytin siis seiskaveikkaa.)  

Muokkaisn ohjetta vähän.  Käytin 3,5 mm puikkoja 4 mm asemesta.  Loin aluksi 4 x 14 silmukkaa ja tein 2 o 2 n resoria 15 krs. Sitten tein 25 krs sileää, jonka jälkeen kavensin tasavälein 8 s pois.  Sen jälkeen taas 20 krs, 8 silmukan kavennus ja lopuksi vielä 25 krs.  Tällöin oli siis jäljellä 4 x 10 silmukkaa.  Tämä sopi minun jalan malliini paremmin. 

Suurin työ tuntui olevan kaikkien langanpätkien päättelyssä... Mutta oli se vaivan väärti, tykkään lopputuloksesta ja jos joskus jaksan, voisin vielä tehdä ne kauniimman väriset Karismasta, mutta niin että kantapää, resori + kärki olisi 7veikkaa. 















lauantai 19. tammikuuta 2013

Vielä yksi Lina-pipo

Tein myös tällaisen tilaustyön. Sukulaismies täyttää ensi viikolla pyöreitä ja koska on kuulemma pitkään etsinut itselleen siistiä pipoa ja tykästyi tähän malliin joululomalla äidille tekemäni pipon nähtyään, niin toivoi itselleen samanlaista mutta mustana. Ja ei kun tekemään.  Toivottavasti on mieleinen.

Malli on siis Lina ja lankana Dropsin musta Merino Extra Fine.  Puikot Knit pron 4 mm koivuset pyöröt.





Uusi yritys

Hip hei,

nyt sain tämän valmiiksi.  Edellinen anopille tehty samanlainen Ellen-pipo oli liian pieni ja päätyi omaan käyttööni (mikä ei sinänsä ole ollenkaan paha juttu, malli kun minusta edelleen kovin kaunis).  Nyt lisäsin pipoon leveyssuunnassa 10 silmukkaa ja pystysuunnassa yhden mallikerran.  Pelkäsin, että tulikohan siitä nyt liiankin iso, mutta on kuulemma hyvä.  Ja nykyäänhän pipot voivat olla myös myssymäisiä... 




Ohje on siis Pipo on pääasia -kirjasta, jonka nyt sitten ostin kuitenkin itsellenikin, halvalla kun sai... 

Lanka on edelleen siis Dropsin Big Merino, väri "kanerva".

Nyt tuon neulominen sujui jo vähän nopeammin verrattuna ensimmäiseen yritykseen.  Neuloessa tuli mieleen, että voisi jossain vaiheessa tehdä tuon myös valkoisena.  Mutta ehkä sitten ensi talvena, nyt on niin paljon listalla tekemistä, että niissä kestää vielä tovi :-)

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Aluslapaset ekaluokkalaiselle

Moi taas!


Ekaluokkalainen ei saa rukkasia yksin käteen, joten olen tehnyt hänelle nyt urakalla lapasia.  Tässä viimeisimmät eli aluslapaset Dropsin alpakkalangasta.  Tein siihen tuota "rinsenssa"kuviota, jonka ohje on täältä, mutta se ei oikein kyllä kunnolla näy tässä kuvassa. 

Kolmesta työhameesta yksi

Hei!

Ompelin toissaviikonloppuna kolme hametta töihin.  Yhden tein muunnetulla kaavalla ja siitä tuli huono.  Toista en ole vielä "koristelllut", joten sitä en vielä tänne laita.  Tähän kolmanteen, vähän kiiltävää harmaata kangasta olevaan, laitoin viime viikolla vaaleanharmaan pitsin alareunaan.  Meinasin laittaa siihen pitsiä enemmänkin (pyöreitä ja eri kokoisia toiseen etualareunaan), mutta ei ne olleet sittenkään hyvät.  En ole tuota vielä töissä käyttänyt, mutta aikeissa on. 


tiistai 8. tammikuuta 2013

Pilvituubi

Moi!

Tämä valmistui tänään bussissa matkalla töistä  kotiin.  Ohje löytyy Titityyn sivuilta. Lanka on Rowanin Kidsilk haze stripe (70 % super kid mohair 30 % silk).  Vähensin ohjeen silmukoita kymmenellä, sillä käsialani on löysähkö ja halusin tuubista vähän tiukemman - se kun tulee pelkästään sisäkäyttöön.  Tuubiin olisi pitänyt käyttää koko kerä (50 g), mutta lopetin neulomisen puolessa välissä, kun minusta se oli jo tarpeeksi muhkea enkä halunnut enää tuota vaaleanpunaista väriä, joka olisi tullut kerässä seuraavaksi.  

Hiukka oli haastavaa kuvata tätä talvi-iltana sisällä ilman salamaa, mutta tässä on nyt yksi kuva siitä.  

En tykännyt kauheasti neuloa tuota lankaa, kun on niin kovin ohutta ja jotenkin liukasta.  Aikaa tähän meni noin viikko, neuloin sitä työmatkoilla ja yhden lasten leffan aikana.


torstai 3. tammikuuta 2013

Olkalaukku vanhasta villapaidasta

Hei!

Tämäkin oli laitettava näytille.  Minulla oli vuosia vanha villapaita, jossa oli jo resorit repsahtaneet eikä malli muutenkaan ollut kovin mieluisa. Materiaali oli osittain villaa ja osittain jotain muuta (en muista tarkkaan, mitä).  Värit olivat sitä vastoin aivan ihanat, joten jotenkihan se oli uudelleenkäytettävä.  Tein siitä siis itselleni olkalaukun.  Surffailin vähän netissä ja etsin sieltä ideoita ja nuo linnut löytyivät sieltä.  

Pesin villapaidan ensin 60 asteessa, jotta se vähän huopuisi.  Huopumista ei kyllä paljoa tapahtunut - tiedä sitten, olisiko pitänyt pestä se vielä toiseen kertaan.   Olkaremmi on tehty hihoista ja etu- ja takaosa villapaidan etu- ja takakappaleista.  Vuoreksi laitoin viininpunaista pellavakangasta, joka oli jäänyt yhdestä tunikasta. Silitin siihen yhden kerroksen kovikekangasta. Nuo linnut on ommeltu huovasta ja jalat kirjailtu langalla. Pitsiliina on kirpparilta. Vetoketjuun tein vetimen puuhelmistä.

Olisin halunnut samasta materiaalista vielä kännykkäpussin, mutta kangasta ei jäänyt kuin pikku paloja. Nyt varastossa odottaa toinen, lapsen kokoinen villapaita.  Saapi  nähdä milloin ehtisin tekemään siitä jotain.





Olen lopputulokseen tosi tyytyväinen ja käytän laukkua aina työmatkoilla kutimien kuljetuksessa ja joskus ihan tavallisena olkalaukkuna.


Joululahjasukat

Moi!

Joululahjaksi antamani sukat unohtuivat laittaa tuohon joululahjaosioon, joten lisään ne nyt. 

Ihastuin keväällä Jyväskylän käsityömessuilla Regian ohueeseen sukkalankaan, josta löytyy ihania värejä!  Osa niistä on Kaffe Fassetin suunnittelemia.  Lanka on sen verran ohutta että minun kaltaiselleni pienten töiden ystävälle siitä on kivointa tehdä matalia nilkkasukkia.  Tein yhdet sellaiset itsellenikin ja käytin niitä melkein koko kesän.  Regiaa on jonkin verran Poppelissa, mutta isompi valikoima Helsingin Annankadulla sijaitsevassa Fiina-Neuleessa.  

Kuten kuvista näkyy, aloitin näiden tekemisen jo kesällä.


Nämä tulivat ystävälle:
 




 Nämä äitille.  Lankana Zauberball, jota oli aivan ihana neuloa! Lankaa riittää vielä toiseen nilkkasukkapariin ja lankalaatikossa odottaa vielä toinen, punakirjava kerä.



Nämä annoin anopille, lankana Regia:



Ja nämä ystävälle, lanka Regiaa:



 Ohjeet kaikissa ihan perusvillasukan.



Koristeettomat lapaset

Moiks!

Tässä vielä ne yhdet joululomalla tehdyt lapaset.  Tarvitsin valkoisia lapasia itselle ja tällaiset niistä tuli (olis tietty voinut höyryttää ennen kuvaamista, mutta en aina jaksa viimeistellä itselle tulevia töitä...):




Lankana Dropsin Nepal, ohje omasta päästä.  Ajatteliin että teen ne ihan sileänä neuleena ja virkkaan sitten käden selkämykseen kukat.  Noh, virkkasin kukat eilen työmatkalla (ensimmäisen mennessä ja toisen tullessa), mutta tuli vähän suureellisen kokoiset! En sitten ommellut niitä kiinni lapasiin, vaan iskin taakse hakaneulat. Nyt niitä voi käyttää neuleessa tai hatussa.  Lapaset ovat siis vielä ilman koristeita enkä oikein keksi mitä niihin laitaisin.  Pelkiltään ovat vähän tylsät. Tai sitten yritän virkata vähän pienemmät kukat.  Onko ideoita? On tarkoitus neuloa noiden alle aluslapaset Alpakasta, ostinkin sitä jo tänään Poppelista, mutta ne saavat nyt toistaiseksi odottaa.  

Ostin myös ihanaa silkkilankaa pilvituubiin sekä Ruusutarha-huiviin ja lankaa anopin pipoon.  Nuo huivilangat ovat niiiiiiin ihania.....  Toivottavasti neulomukset onnistuvat, niin pääsen sitten tänne hehkuttamaan niitä :-). Niin ja mukaan tarttui myös se Pipo on pääasia -kirja, vaikka olin alunperin ajatellut että en sitä itselleni osta.  Mutta kun halvalla saa... Maksoi kirjatorilla 23,50 e.

Aino P.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Joululomalla tehtyä

Heip! Tässä joululomalla tehdyt neulomukset. Yhdet lapaset odottaa vielä kukkakoristeita, ne lisään myöhemmin.


Tuo pipo valmistui itse asiassa jo aiemmin, mutta odotti vielä kauluria parikseen.  Pipon ohje on omasta päästä enkä muistanut laittaa siitä mitään tietoja ylös.  Silmukathan on laskettavissa, jos tuollaisen vielä joskus teen, mutta puikkokokoa en muista... Malli oli helppo, tein pöyröpuikoilla ensin vähän matkaa resoria ja sitten sileää, kunnes mitta oli valmis.  Sitten vain ompelin yläosasta reunat yhteen.

Lankana on Dropsin Limited edition Drops <3 you, väri musta.  Lanka on ihanan pehmeää, 50 % alpakkaa, 40 % villaa ja 10 % pellavaa (joka näkyy hauskoina vaaleina lankoina mustan seassa). Ehdottomasti kokeilemisen arvoista lankaa! Löysin tuollaisia pieniä pitsilappuja kerran kirpparilta ja iskin niistä yhden tuohon.  Mallailin siihen keskelle vielä nappia, mutta mikään varastosta löytyneistä ei tuntunut sopivan.  

Kauluriin sain idean Anu Harkin blogista , jossa kaulurin ohje on, mutta halusin siitä vähän tiukemman.  Loin saman määrän silmukoita, mutta käytin pienempiä ( 6 mm) puikkoja.  Nyt siitä tuli minusta sopivan kokoinen niin, että se pysyy tarvittaessa ylhäällä suojaamassa viimalta.  

Kaulurissa oli tuota samaa  mustaa lanka kuin pipossakin, parina Dopsin valkoista Andesia.  Kulutus: 70 g mustaa ja 47 g valkoista. Tein yhteensä 51 kerrosta eli 7 valkoista raitaa.  







Ja tässä on nyt se Lina-pipon ohjeella tehty panta.  Lankana Dropsin Merino Extra fine, väri ruskea.  Tein ensimmäisen palmikonkierron 6 kerroksen ja toisen 8 kerroksen päästä ja päättelin työn sitten 6 kerroksen jälkeen.  Tässä omassani oli ohjeessa olleet 120 silmukkaa puikoilla, pienipäisemmälle ystävälle tein myöhästyneenä joululahjana samanlaisen 100 silmukalla.  Tuo oma panta on löysähkö, seuraavan kerran tekisin itselleni tai saman kokoisen pään omaavalle 110 silmukalla.  Tämä voisi olla mukava myös esim. turkoosina tai valkoisena!


 
Nämä sain juuri äsken valmiiksi, menevät synttärilahjaksi tädille.  Ohje on Dropsin ja löytyy täältä. Ohje meinasi  olla aluksi hankala ja jouduin purkamaan työn kaksi kertaa.  Ja siis kokonaan, sillä kun puran pitsineuletta, niin en osaa ottaa sitä takaisin puikoille niin, että se tulisi oikein. Syynä hankalaan alkuun oli ehkä myös se, että juuri tuossa alkuvaiheessa olin mummolassa joulunvietossa ja porukkaa oli koko ajan ympärillä häiritsemässä keskittymistä :-).  Minun kun pitäisi näissä uusissa vähänkin miettimistä vaativissa töissä saada keskittyä kunnolla.  Niinpä jätin niiden tekemisen suosiolla siihen, kunnes olen yksin tai miehen kanssa rauhallisella kotisohvalla neitokaisten ollessa jo nukkumassa ja tein välillä itselle peruslapasia.  

Kotona neulominen alkoikin luistaa ja hyväthän niistä tuli!  Lanka on Dropsin Baby alpaca Silk ( 70 % baby alpaca 30 % mulberry silk). Väri hopeanharmaa.  Menekki 20 g.  Tein näihin tädin rannekkeisiin 6 mallikertaa ja koko tuntui olevan sopiva.  Isommalle ihmiselle pitäisi ehkä tehdä 7 mallikertaa.  Tiedänpä muuten jo, kenelle teen tällaiset seuraavaksi!

Mutta nyt välillä unta kaaliin. Hellurei!

Terveisin Aino P.


Hand made by Aino P.





Hei! Olen Aino P., yksi tämän blogin kirjoittajista, ja aloitan bloggaamisen kertomalla tekemistäni joululahjoista. 

Tässä ensimmäisessä kuvassa on Ellen-pipo, jonka ohje löytyy viime vuonna ilmestyneestä Pipo on pääasia -kirjasta.  Suurin osa kirjan ohjeista on minulle vielä liian vaikeita, mutta tämä oli sellainen ohje, jonka ajattelin osaavani tehdä ilman suurempia ongelmia. Ihastuin heti Ellenin malliin ja tein sen joululahjaksi anopille, mutta koko olikin väärä, joten ei auta muu kuin marssia Poppeliin heti kun se joululoman jälkeen aukeaa ja tehdä anopille uusi ja isompi. Toisaalta sain tämän nyt itselleni ja väri sopii mainiosti toppatakkini kanssa :-). 

Malli oli minulle sikäli haastava, että joka toisella kerroksella piti tavata ohjetta ja katsoa, miten tuo palmikko oikein jatkuu.  Mutta toisaalta koko loppu kierros olikin sitten helmineuletta. Ohjeessa oli yksi sellainen silmukka, jonka ohjetta en tiennyt (se ohjesivu, jossa ko. silmukka oli selitetty oli jäänyt kopioimatta...), mutta silmukoita oli vain kaksi palmikon yläreunassa, joten tein ne sitten vain jotenkin...  Lopputulos oli minusta ihan ok, vaikka palmikon yläpää olikin itse sävelletty.

Lankana tässä on Dropsin Big Merino, väri kanerva ja puikot 4 mm Knit pron pyöröt (80 cm kaapeli).   



Tämä  Hugo-kauluri   oli myös lahja anopille ja koko oli onneksi sopiva. Lanka samainen Dropsin big merino (väri kanerva) ja puikot 4 mm. Kaapeli piti vaihtaa 100 cm:een, kun 80 cm kaapeli kävi lyhyeksi.  Lahja oli tosi mieluinen, saaja kun tykkää kaulureista enemmän kuin kaulahuiveista ja saajan edellinen kauluri oli liian pieni, joten päätyi isommalle neitokaiselle. Merino on kyllä ihanaa, kun ei kutita yhtään.  Kaulurissa lanka on tietty vähän paksua eli jos on tiukka kaulus takissa, niin voi tulla ongelmia.  Mutta halusin käyttää kaulurissa samaa lankaa kuin tuossa pipossa, jotta käyvät hyvin yhteen.




Seuraavaksi siskolle annetut lahjat.  Toivelistalla oli harmaa ja vaaleanpunainen pipo.  Tässä siis hopeanharmaasta Drops Baby Alpaca Silk -langasta (70 % Baby Alpaca ja 30 % Mulberry Silk, 50 g = 167 m) tehty Delilah-pipo (Ohje Drops Design). 

Pitsikuvio oli helppo tehdä, kun kuvio on pystysuunnassa eli erilaisia kierroksia ei ole kovin montaa.  Jopa minä opin sen nopeasti, vaikka uskaltauduin tekemään pitsiä ensimmäistä kertaa vasta viime kesänä. 

Pelkäsin että piposta tuli liian pieni, mutta on kuulemma saajalle aivan sopiva, hienoa! Kovin lämminhän se ei varmastikaan ole, mutta lienee hyvä kevät- ja syyskeleille sekä talven lämpimille päiville.

Vieressä oleva kuva on otettu ulkona keltaisessa auringonvalossa, joten väri näyttä ruskealta.  Siinä näkyy kuitenkin pipomalli aikuisen päässä.
 

Tässä kuvassa väri näyttää sellaiselta, millainen se oikeasti on. Mallina 7-vuotias neitokaisemme.














Sisko sai myös vaaleanpunaisen Bliss-setin, tämänkin ohje on Drops Design:n.   

Lanka on Dropsin Nepalia (65 % villaa ja 35 % alpakkaa, vahvuus 50 g = 75 m) sävy vanha roosa 3720.   Väri ei ole ollenkaan minun tyyppiseni, joten settiä oli vaikea neuloa, kun se ei tuntunut ollenkaan "omalta".  Ohje on olemassa vain tuohon pipoon, kaulurin ja lapaset tein omalla ohjeella tuota samaa kohokuviota käyttäen. 

Kaulurissa silmukoita oli 80  ja puikot  5 mm. 

Lapasissa silmukoita on 4 x 10 (naisen reilu koko), puikot 5 mm.

On kyllä vaikeaa kuvata niin, että värit säilyisivät oikeanlaisina. Näistä kahdesta tuo ylempi lienee lähempänä todellista. 


  



Tässä on sitten äidille tehdyt joululahjat. Ensin Lina-pipo. Ihastuin sen kuvioon heti kun törmäsin siihen netissä!  Siinä palmikko neuvottiin tekemään ilman palmikkopuikkoa ja tekniikka sopi minulle hyvin.  Palmikkopuikon käsittely kun ei ole minusta mitään herkkua.   Lankana Dropsin Merino Extra fine, sävy sellainen lime.  On minusta kirkkaampi kuin tässä kuvassa.  Tätä tehdessä tuli mieleen, että näin voisi tehdä myös pannan!  Teinkin sen myöhemmin, lisään siitä kuvan kunhan ehdin...        
                            

Tässä äidille tehty Hugo-kaluri.
Lankana Hjerte Garnin Alpaca Silk ( 60 % alpaca 30 % merino 10 % silk, paksuus 50 g = 167 m.) Tarvitsin 3 mm päitä välillä toiseen työhön ja vaihdoin tähän sitten takaisin vahingossa 3,5 mm puikot ja tuo vaihtokohta jäi ikävästi näkyviin, jos osaa sitä katsoa. Kauluri oli saajalleen mieleinen, hyvä niin!

 

 Tässä äidin kolmas lahja: tuosta samasta alpaca-merino-silkkilangasta tehdyt lapaset. Halusin kokeilla näihin tuollaista minulle uutta pintakuviota, jonka löysin täältä

Malli oli helppo oppia ja tehdä ja kuviosta tuli mielestäni hieno! Lapasen muu ohje on omasta päästä.




 
Sitten isälle tehdyt lahjat.  Tässä ensin Sillinki-mallinen pipo, johon törmäsin netissä etsiessäni hyvää miehen pipomallia.  Oma käsialani on vaan vissiin aika löysä, joten piposta tuli isohko. alkuperäisessä kuvassa pipo on selvästi pienempi.  Ehkä täytyisi käyttää ensi kerran pienempiä puikkoja tai vähentää silmukoita? 
Tuo oli muuten ensimmäinen enlanninkielinen ohje, jonka tein!  Ja hienostihan se meni, kun löysin Ullaneuleesta hyvän englanti-suomi-neulesanakirjan. ( Ja pyysin varmuuden vuoksi parilta ystävältä luvan kysyä neuvoa, jos tulee tenkkapoo...)

Lankana suklaanruskea Cascade Titityystä.
Isä sai myös oman Hugo-kaulurinsa. Lankana Dropsin Baby Merino.












Tässä kaksi muuta isän saamaa pipoa. Raitapipon ohje on täältä, mutta mukailin kokoa hieman.  Pallopipo näyttää kuvassa hassummalta kuin oikeasti on... Lankana molemmissa Dropsin Merino Extra fine. Pallopipon ohje on osittain omasta päästä, kavennukset täältä.









Laitan tähän samaan syssyyn myös isänpäivälahjaksi tehdyn hirvenmetsästyspipon. Saajalla kun ei kuulemma ole muita siihen homman sopivia päähineitä kuin joku vanha ja kauhtunut tekokuitunen pipo ja passissa täytyis olla lämmintä sekä päällä että päässä.

Lankana Dropsin punainen Merino Extra Fine. Tämä Jacques Cousteau pipon ohje löytyi netistä, mutta sivu näyttää olevan tällä hetkellä salasanan takana. Tämä on siitä hankala malli, että jos sitä ei vedä syvälle päähän, niin pään päälle jää nyppylä.  


Nyt täytyy palata perheenäidin arkeen ja lähteä tyhjentämään ja täyttämään astianpesukonetta. Hellurei!